Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Villasukkia ja Aurinkoista säätä!!

Hups, siitäpä on vierähtänyt aikaa, kun viimeksi olen postauksia tänne kirjoitellut. Aurinko on täällä Pohjois-Savossa paistellut kauniisti ja lämpimästi. Pihanmöyrintä jatkuu. Kukkapenkit vaihtaneet paikkaa, marjapensaat saaneet telineet ympärilleen, vesiallas putsattu ja pihakukkiakin laitettu. 
Puuhaa riittää isossa pihassa. 
Ajateltiin laittaa pihaa hieman uusiksi, kun nuorinmaisen tyttären rippijuhlat olisi sitten ensi kesänä. Pihasta laitan kuvia myöhemmin, kun kukat ovat hieman juurtuneet. 
Tänä kesänä laitoin aurinkoiselle seinälle kasvamaan köynnösruusun, josta olen jo pitkään haaveillut. Nyt se on istutettu ohjeiden mukaan, joten odotellaan sen kasvua ja kauneutta.

Tämä kuva oli pakko laittaa, kun ukkoseni tekaisi minulle heinäseipäistä uuden kukkapenkin reunukset. Siinäpä passaa kukkien rauhassa juurtua. 


Olenhan minä jotain saanut käsitöidenkin osalta aikaseksi. Tein helteellä villasukkia. Niitähän tarvitsee aina, eikö totta?  Lankana on seiskaveikkaa. Aika herkkuvärit tässä langassa.

 Muutama vuosi sitten, kun purettiin yläkerran lattiaa niin sieltä löytyi tällaisia vanhoja lehtiä, joista yhden olen kehystänyt mummoni vanhoihin raameihin. Kotiliesi on vuodelta 1945. Näitä minulla on jonkinmoinen pino odottamassa käyttöä. Talomme on valmistunut vuonna 1947, joten kaikki on suurimaksi osaksi näiltä lähivuosilta.


Tälläista tällä kertaa.
Käykää ihmeessä kommentoimassa, niitä on mukava lueskella ja pyrin vastaamaan myös niihin.

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!!

Lämpimiä kesäpäiviä ja iloista mieltä kaikille!!

-Sarkka-

25 kommenttia:

  1. Ihanat karkkivärit sukissa. Nuo lehdet ovat oikeita aarteita, meilläkin maalla muutamia tosi vanhoja Anttilan postimyyntilehtiä, hauskoja luettavia :). Mukavaa viikon alkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mullakin joitakin ompeluun liittyviä lehtisiä löytyy myös. Ajattelin tehdä joskus niistäkin tauluja!! Mukavaa viikkoa sinullekkin.

      Poista
  2. Ihana kun sinulla on ommaa pihhaa :)
    Kyllä siinä hommaa piisaa!
    Kauniit on sukkaset, nimenomaan herkullisen väriset.
    Aurinkoiset terkut Roista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä näitä pihoja löytyy, kun mökilläkin on vielä nurmee ajettavana. Tykkään touhuta pihalla ja laitella sitä. Siinä mieli rentoutuu.

      Poista
  3. Upean aitauksen miehesi on tehnyt heinäseipäistä.
    Somat sukkaset makoisissa väreissä ja tuo taulu on kyllä ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ostin muutama vuosi sitten ison kasan heinäseipäitä ja ne ovat odottaneet luomisvimmaa. Nyt niistä on tulossa myös puutarha istuin/arkku :)

      Poista
  4. Kylläpä on tosi herkulliset sukat pieniin ja isompiin jalkoihin. Villasukkiahan tarvitaan aina ja joka päivä. Tuo Kotilieden kansikuva on niin liikuttavan herttainen. Kauniita kesäpäiviä myös sinne pohjois-Savoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ennenaikaa osattiin tehdä kunnon kansikuvia, kun ne tehtiin piirtämällä!!

      Poista
  5. Tuo taulu ihastuttaa... siinä vanhaa ihanuutta vuosikymmenten takaa:) Sukat herkulliset väriltään. Mulla sukkabuumi jatkuu vaan... ei edes lapaset nyt ole kiinnostaneet neuloa...
    Hyvää päivän jatkoa toivottaa toinen pohjois-savolainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei tee mieli nyt neuloa lapasia. Tekeillä on tyttärenpojalle 1ja1/2v villapaita syksyksi.

      Poista
    2. Kiitos unohtui, Joten Kiitos Paljon. Ja mukavaa päivää sinullekkin!!

      Poista
  6. Kyllä kesälläkinsukkia tarvii, pitää sekä neuloa. Itselläkin yhdet puikoilla.
    Tosi kaunis taulu, nuo vanhat kannet on hurmaavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vanhat kannet ovat tosiaan hurmaavia. Puikoilla pitää aina olla jokin neule!! :) Sellaisiahan me ollaan!

      Poista
  7. Kauniit sukat olet tehnyt. Hienoja ja jo arvokkaita nuo vanhat lehdet. Piha hommia riittää näin keväällä, ei sieltä malttaisi olla poissa, välillä kuumuuden takia pitää vähän olla varjossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pihatöitä on tehtävä maltilla, ettei väsy. Sitten sitä jaksaa taas ahertaa, joka on kylläkin hauskaa!!

      Poista
  8. Voi kun oliskin oma piha, missä möyriä..... ehkä joskus. Sievät sukat! Minunkin piti tehdä tälle keväälle vielä yhdet, ihan vaan siinä pelossa, ettei havittelemaani lankaa saa enää ensi syksynä... Kyllä villasukkia nyt riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ehkä teilläkin on se piha vielä, luulenpa niin!!

      Poista
  9. Kauniit sukat!Pihalla on tekemistä näin keväällä.
    Sukat on minullakin puikoilla;)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joskus muistutankin itseäni kun innostun pihahommissa, että liika on liikaa. Ettei pidä tehdä yhtään enempi kukkapenkkejä mitä ei jaksa sitten hoitaa. Olenkin vähentänyt huomattavasti kukkapenkkejä vuosien saatossa :) Mukavaa viikkoa sinullekkin!

      Poista
  10. Puutarhahommat ovat kivoja. Tänä vuonna en ostanut pahemmin kesäkukkia, vaan kaikenmaailman yrttejä. Sukissa on tosiaankin ihana väritys ja minä käytän villiksiä myös kesällä, nytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kahtena viimeisenä vuotena en minäkään ole ostanut enää pihalle juurikaan kesäkukkia vain muutaman, sillä me ollaan suurimaksi osaksi kesälomasta mökillä. Yrtit on ihania.Ihanaa olisi saada niitä tuoreeltaan salattiin ja ruokiin!!

      Poista
  11. täytyy todeta,että aina nuorenpana vaan nuo äidit säilyvät!että Sinun NUOREMPI tytär pääsee ripiltä.Ajattelin,että sinulla olisi alakoululaisia lapset vielä.ja ahkeria olette olleet.villasukkia pidän minä ainakin viileinä kesä-iltoina.kuulumisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Johan olen imarreltu. Minulla on siis vanhempitytär jo 23v ja olemme jo mamma ja pappa puolentoista vuoden ikäiselle Leo-pojalle!! Sitä kun nuorena aloittaa..... :) Kuulumisiin!!

      Poista
  12. Ai nyt kelpaa kyllä pihalla myllertää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä kelpaa pihalla tosiaan myllertää!! Säät ainakin suosii :)

      Poista