Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Erinlainen viikonloppu!

Heips ystävät!

Pientä blogihiljaisuutta tässä olen viettänyt, mutta vain sen vuoksi, että kiirusta on pitänyt! Sain nimittäin yllättäen tilaisuuden mennä esittelemään tuotteitani lastenteatterin esityksen väliajoilla. Olipa mahtava reissu. Tämä siis oli ensimmäinen kerta, kun toin tällä tavalla esille ompeluksiani. Kyllä mua hieman jännitti, mutta vastaan otto oli oikein ihana.


Suurin osa tuotteista oli ystäväni, joka myy pääasiassa sisustustuotteita ja isompia ompeluksia. Minun osastoni oli vain pieni siivu pöydästä. Iloisena kuitenkin kokemuksesta joka ei todellakaan jää viimeiseksi :) 


Tässä joitakin tuotteita,  minulla oli n. 2 vko:a aikaa tehdä jotain ja näitä sain sitten aikaseksi.Yhtään valmista ompelusta minulla ei ollut.


Minulla oli valokuva albumi tekemistäni käsitöistä, koska en tosiaankaan kerennyt millään kaikkee tehdä töiden lomassa. Näin pystyin esittelemään tuotteita, mitä olin jo aiemmin tehnyt.

Tarkastellaan sitten myöhemmin hieman lähemmin näitä juttujani!!
Tällaista täällä Pohjois-Savossa. Ilmat kylmenee ja luntakin välillä satelee, huhuh kohta huomataankin, että on jo joulu!!  Sitä odotellessa keskitytään syksyyn ja odotellaan syyslomaa alkavaksi!!

Tervetuloa uudet lukijat, ihanaa että olette olemassa <3

Syksyisen terveisin
-Sarkka-

17 kommenttia:

  1. Ihanaa, sinulla olikin kiva viikonloppu.
    Kyllä tuollaisen pöydän takana, voikin seisoa selkäpystyssä ja ylpeänä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Olin oikein mielelläni hymyilemässä tuolla kojun takana! Hauskaa oli myyntihomma!!

      Poista
  2. Saitpa mahtavan tilaisuuden esitellä upeita töitäsi, onneksi olkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti. Pyydettiin jo joulumyyjäisiinkin kahteen eripaikkaan. Ihan mahtavaa!!

      Poista
  3. Varmaan oli antoisa ja mukava viikonloppu:)

    VastaaPoista
  4. Kauniita tavaroita on pöytä täynnä. Varmasti herätti asiakkaiden mielenkiinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle. Herätti kiinnostusta kovastikkin. Olen innostunut asiasta.

      Poista
  5. Kivoja ompeluksia olet saanut aikaan ja - nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinatei! Olen aika poikki ,mutta onnellinen, että tekemäni ompelukset herätti paljon kiinnostusta ja sain tälläisen tilaisuuden!!

      Poista
  6. Kiitos Päivi Marianne! Oli kyllä ihana kokemus, kun myy omia tekemiään juttuja. Vaikka tein pitkää päivää noiden kanssa, kun päivätyö vie kuitenkin suurimann osan ajastani, mutta valtavan ihanaa on kuitenkin huomata, miten ihmiset arvostaa kädentöitä.

    VastaaPoista
  7. Paljon monenlaista olet saanut aikaiseksi ja kiva että tilaisuus oli onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Lea P. Onnistumisia tarvitaan elämässä ja tässä niistä yksi.

      Poista
  8. Tässä joogasukan ohje jonka ohjeella neuloin♥ linkki:http://www.yhteishyva.fi/viihde-ja-vapaa-aika/neuleohjeet-ja-askartelu/joogasukat/0218010-18965

    VastaaPoista