Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Villaista pukkaa!!

Hei Ystävät!

Täällä Pohjois-Savossa lunta on tullut jo maahan aikalailla. Kylläpä piha valostu kummasti, kun piha sai lumipeitteen päälleen. Säätiedotus taisi juuri kyllä luvata loppuviikoksi vesisateita, joten hei hei kaunis lumipeite.

Olen ollut ahkera ja kutonut parit tossukat ja muutaman hatun lisää (en ehtinyt kuvata kun lähtivät jo läheisteni päätä lämmittämään). Tässä laittelen  sukista ja käsineistä kuvia teille nähtäväksi. Nämä sain kuvattua sentään.

Tässä talven kylmiin iltoihin itse suunnittelemani ja toteuttama kuviointi kämmekkäistä ja lapaset olen tehnyt seiskaveikan valmiiksi kuvioidusta langasta.

Tykkään kovasti tehdä kaikenlaisia kuvioita ja suunnitella itse niiden malleja. Ruskea ja vaaleanpunainen  käy mielestäni loistavasti yhteen. Tähän kämmekkääseen käytin  jämälankoja.

Miesten villasukat on kudottu seiskaveikasta. Sukan varteen käytin myös raitalankana jämälankoja.

Tämän sukan koko on 46-46, joten minulla oli 16s puikolla. Varren koko on saappaaseen sopiva.  


Olen saanut ilokseni uusia lukijoita, kiitos siitä ja toivottavasti viihdytte. Tänään itse liityi kadentaitajanaittaaarteen nimiseen blogiin, juuri aloitteleva blogi, käykääpä vilasee.


Mukavaa talven odotusta teille kaikille bloggaajille ja kohta on jo joulun aika. Meillä joulua jo odotellaan enkä malttanut olla tekemättä näitä ihania taloja (muutamassa blogissa olen nähnyt) ja laittaa sinne valosarjaa. Tonttukin taitaa siellä kurkistaa 
          

Näitä täytyy tehdä kyllä lisää, oli kivaa puuhastelua.

     Ja tietysti joulun uutuus neulonta lehdet, näitä ei vaan voi vastustaa.

-Sarkka-

23 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia ja lapasia,on kiva neuloa.

    VastaaPoista
  2. Olet tosiaan ollut ahkerana, noin ihania neuleita . Miekin tykkään tuosta vaaleanpunaisen ja ruskean yhdistelmästä.
    Sukissa on ihanan iloiset varret, mutta on niissä ollut neulomista, huh huh. onneksi mei miehet on pienijalkasia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kosotäti! Niin, meidän suvun miehet on kaikki iso jalkaisia :)

      Poista
  3. Kauniita lapasia ja sukatkin olet tehnyt. Kyllä niille käyttöä jo onkin. Tänä aamuna -6 astetta, mutta lumet suli !

    VastaaPoista
  4. Kauniita lapasia ja sukatkin olet tehnyt. Kyllä niille käyttöä jo onkin. Tänä aamuna -6 astetta, mutta lumet suli !

    VastaaPoista
  5. Hienoja neuleita, kyllä tässä jo villainen alkaa olla arvossaan. Talvi on ainakin käymässä täälläkin. Kivoja taloja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkku ja Tilkku!! Villaset mukavasti varpaita lämmittää!

      Poista
  6. Ihania neuleita ja taloja , kyllä osaat!

    VastaaPoista
  7. Vaalean punainen ja ruskea on herkullinen pari. Lapsuudesta muistan toffeet, jotka olivat tuon värisiä ja maistuivat tosi hyvälle! Etelässä on pimeää ja äsken olin juoksulenkilllä ja paikoitellen oli liukkaita kohtia asfaltilla.

    VastaaPoista
  8. Todella kauniita sukkia! Voi kun itsekin osaisin kirjoneuletta tehdä, se on jossain vaiheessa opeteltavien asioiden listalla!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Ei se ole vaikeeta toi kuvioneule, muistaa vain langan pitää löysällä! Ei kun vaan tekemään!

      Poista
  9. Kauniit kämmekkäät ja lapaset1

    VastaaPoista