Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

perjantai 8. marraskuuta 2013

Jo joutui joulu....

Ihanaa, vihdoinkin jotain jouluvalmisteluja. Aika aikasessa, luulen teidän ajattelevan, hehehe, Mutta jouluompelut ei varmasti ala koskaan liian aikaseen sillä luulen että kiire tulee kuitenkin. Tässä jotain ompeluksia myyjäisiä varten ja ehkä jotain ideaa joululahjaksikin. 

Tälläsia pussukoita olen saanut aikaseksi. Kaikki  tämän kuvan ihanat kankaat ostin Outokummusta Pala ja Kangas Palttiina nimisestä kangasliikkeestä, josta kyllä löytyy paljon muutakin ihanaa ompeluun liittyvää. 

Kokeilin laittaa yhden pussukan lasipurkin päälle ja hyvinhän se siihen istui. Näihin olen tehnyt myös pohjat. Kangas on itsestään jo oikein koristeellinen.

Jokaisessa pussukassa on jokin  koriste, joko kulkunen tai joku muu kaunis yksityiskohta.


Tälläistä täällä Savossa touhuillaan näin joulun alla.  Rentouttavaa viikonloppua kaikille ihanille lukijoilleni ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat. Aina se on vaan yhtä ihanaa, kun toi lukijaluku kasvaa :) 

Mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti
-Sarkka-

31 kommenttia:

  1. Ei ollenkaan aikaista, nythän alkaa olla jo kiire =)
    Tyttäreni asuu Outokummussa ja yritin häntä ympäripuhua, että kävis ostamassa meillekin tuota tonttukangasta. Saas nähdä saanko sitä =) Tosi kauniita nämä sinun ompelukset. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, voi siellä Outokummussa on vallan ihania kankaita!!

      Poista
  2. Ihailuni teille kaikille, jotka olette jo jouluompelukset käynnistäneet. Kivoja, jouluisia pussukoita hauskoista kankaista! Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Ompeluksia on tullut kin tehtyä, mutta muuten aloitan joulun laiton yleensä ensimmäisenä adventtina

      Poista
  3. Kauniita pussukoita ja muita koristeita,ihania näin joulun alla.

    VastaaPoista
  4. Kivoja ovat kaikki! Eikä varmasti yhtään liian aikaisin, kiirehän tulee jos nyt aloita valmisteluja jo nyt:)

    VastaaPoista
  5. Ihania pussukoita, ja monikäyttösiä kun voi purkinkin päällystää.
    Varmasti menevät kaupaksi.
    Jouluverhot ripustin tänään, alkoi vaan tehdä mieli punaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kovasti, toivotaan että edes joku kiinnostuu :)

      Poista
  6. Ei todellakaan ole liian aikaista. Itselläni tuntuu, että olen jo myöhässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, olen hyvilläni että aloitin ajoissa, sillä nyt ei ole sitten niin kiireen tuntua!

      Poista
  7. Ihania pussukoita jouluisista kankaista, varmasti menee kaupaksi.

    VastaaPoista
  8. Suloisia pusseja. Noille on aina käyttöä ja vaikka ei olisikaan, ne on kauniita koristeita. Edellisen postauksen heppa on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja sanos muuta aina pussukoille luulis löytyvän käyttöä

      Poista
  9. Hyvä aloittaa ajoissa, sillä se joulu tulee aina niin nopeasti. Pussukat ovat kauniita ja tontut ylimmässä kuvassa ovat salaperäisen näköisiä.

    VastaaPoista
  10. Voi kun kauniita joulujuttuja. Hyvä olla ajoissa, kuin liian myöhässä.
    Mukavaa isänpäivää huomiselle ♥

    VastaaPoista
  11. Somia pussukoita olet ommellut.. oikein mukavaa sunnuntaita sinulle:)

    VastaaPoista
  12. Kivoja pussukoita! Pitää sitä olla luovuuttakin, että keksii miten niistä kankaista saa noin kivannäköistä.

    VastaaPoista
  13. Aivan huikean söpöjä pussukoita :)

    VastaaPoista
  14. Joulumieli minullakin. Kivoja töitä sinulla.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista