Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kirpparilla!

Moikka vaan kaikille!

Puutarha hommia piisaa, kun ison pihan omistaa :) Alkaa lumet olla sulaneet joten silloin alkaa pihasiivoukset ja lehtien rapsutukset. Oikein hyvää hyötyliikuntaa. Aika ankeaa tuolla ulkona kuitenkin vielä on kun ei viherrä, mutta äkkiäkös tuo siitä kauniimmaksi muuttuu.
Neulonta ja ompelu on ollut todella vähällä. Saumuri odottaa ompeliaansa. Meillä on nimittäin ollut vintti siivoukset/ remontit tässä käynnissä, joten olen keskittynyt sitten niihin. Olen halunnut muutenkin pitää taukoo, ei vaan ole oikein huvittanut.

Kirpparilla olen käynyt ahkeraan ja aina sieltä jotain kivaa lähtee mukaan.

Tämä taulu pisti silmään oikeastaan ensin vain noiden kehysten vuoksi ajattelin nimittäin duunata tästä itse jotain, mutta kun lähemmin kotona tarkastelin, niin tämähän olikin koko komeudessaan meille juuri sopiva. Hyvä ostos ja makso 4€.

Tässä meidän pihasta kuvaa isolta kiveltä, joka ottaa vieraat ja tutut vastaan omalle pihallemme. Kuvassa kirpparilta löytöjä, siis todellisia löytöjä. Nimittäin aitoa pellavalankaa ja aitoa lampaanvillalankaa. 

Hintaa näillä oli: 
  • Pellavalankakerät yht. 4,5 €
  • Lampaanvillalanka vyyhti 4€
Ajattelin tehdä vävypojalle tuosta lampaanvilla langasta sukat, hänellä on aina niin kylmät jalat. Pellavalanka on uusituttavuus, joten en todellakaan tiedä mitä siitä voi tehdä ja voiko sitä käyttää tavallisessa ompelukoneessa vai pitääkö vain käyttää käsin ompeluun. 
Kysynkin nyt onko kellään tietoa miten pellavalankaa on käytetty ennen ja nyt?


Kiitos taas ihanista kommenteistanne ja tervetuloa uudet lukijat!

Nähdään taas!   

-Sarkka- 


















































































20 kommenttia:

  1. Voi miten ihania löytöjä.
    Minä virkkasin vastaavan näköisestä pellavalangasta poikittain pöydälle tulevat tabletit ja niistä tuli aika ihanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Voi kun osais virkata, mutta ajattelin että voisin käytää tota pellavalankaa vaikka somisteena jossain ompelutöissäni.

      Poista
  2. Upeat löydöt, tuollaisista langoista saa vaikka mitä ihanaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvät on kirpparilöytösi, tuosta pellavalangasta näkyvät asukastalon kangaspuissa kutovan pöytä- ja pyyheliinoja. Ompelukoneessa se ei taida oikein kulkea, paremminkin kutomakoneessa, luulisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lea P, niin arvelinkin ettei ompelukoneeseen sovi, muttä käsin ompelu somisteena olisi hauskaa!

      Poista
  4. Hyviä löytöjä olet tehnyt kirpputorilta! Taulussa onkin oiva ohje onnellisuuteen.

    VastaaPoista
  5. Upeita löytöjä!Ehkä kangaspuissa vaikka liina.Itse olen pellavalangasta kutonut
    kangaspuilla liinan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vesimiesneuloo! En ole koskaan mitään tehnyt klangaspuilla mutta mieleni tekisi sitäkin joskus!! Äitini loukuttu kangaspuita aikoinaan paljonkin samoin anoppi. Tulikin mieleen missä ne anopin kangas puut oikein on?!

      Poista
  6. Vallan ihanaisia löytöjä olet tehnyt. Iloista pääsiäisenaikaa sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Aurinkoista ja lämmintä pääsiäistä sinne iloiseen itä-Suomeen!

    VastaaPoista
  8. Oikein mukavaa Pääsiäistä sinne teidän mökille.
    On tämä vaan ihanaa, nukuttaakin paremmin ja tämä rauha.

    Aku Ja Iines meidän vanhat tutut joutsenet tuossa juuri uivat laiturin ohi.

    Nauti sinäkin mökkeilystä.

    ps. minä sain lisää saikkua 31.7 asti, joten muutamme tänne kokonaan ja kesäkuussa laitan työkyvyttömyyseläke paperit vetämään. Ei minusta ole enää työhön :(
    Toivon tämän mökkirauhan auttavan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, ihanaa meilläkin nimetyt joutsenet, Thelma ja Louse!! Tovon että pääset eläkkeelle jos tuntuu ettei työhön ole enää paluuta. Mökki rauhoittaa kummasti!! ♥

      Poista
  9. Ihania löytöjä olet tehnyt kirpparilta. Ei oikein sovellu ompelukoneeseen nuo langat, mutta voi kyllä käyttää ompelukoneessa jos sulla on siinä sellainen paininjalka jolla voi ommella esim, nauhoja koristeeksi, tai sitten vain vapaasti sikssakin avulla ompelet kuvioita lankasta. Iloista pääsiäistä.

    VastaaPoista