Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Pöllöjä ja Pilkkuja

Täällä sitä ollaan lomalla  ja flunssan kourissa. Onneksi kuume on jo minulla laskussa, mutta isäntä-kullalla kuumeilu vaan jatkuu. 

Meillä tehdään yläkertaan tytölle wc:tä, joten p-putkia joutuu tekemään jne. Nyt kun isäntä sairastu kesken remontin, niin voitte kuvitella, että meillä on mukavan sotkusta, p-putkia + vesiputkia ympäri taloa. Itsekkään kun ei oikein osaa mitään tehdä eikä jaksakkaan......Voin kertoo, että eipä pahempaan aikaan olisi voinut sairastua. Pah, sanon minä.....

Ommella ei oikein jaksa, mutta kankaita olen ostellut tässä vähän sieltä ja täältä. Näistä olisi kevään kuluessa tarkoitus jotain sitten duunailla.
Pöllökankaita pöllöhullulla. Tuosta toiseksi ylimmäisestä pinkki-valko pöllökankaasta tein siskoni pienelle tytölle pussilakanan ja pussukan, silloin kun neiti syntyi, muista ajattelin kevään aikaan ommella sitten jotain mukavaa lapsille!!

Pilkkuja ja tähtikangas. Näistä tullenee ainakin tilkkupeitto tai jotain sisustukseen. Sormet syyhyää jo.....

Pöllöhatutkin ehdin tehdä valmiiksi, ennen kuin sairastuin tähän kamalaan flunssaan. (Olipa todella typerää jättää flunssa rokote ottamatta.....). laittelen kuvia niistä myöhemmin.

Mukavaa loppuviikkoa kuitenkin kaikille <3
-Sarkka-




12 kommenttia:

  1. Paranemisia , tuo flunssa vie kyllä voimat pitkäksi aikaa.

    Ihania pöllökankaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pikku hiljaa hyvä tulee, niinhän se sanonta kuuluu!

      Poista
  2. Voi sinua raukkaa, pikaista paranemista teille molemmille. Sulje silmäsi kaikilta putkilta ja romppeelta, parin viikon päästä näyttää jo paremmalta. Kankaasi näyttävät tosi kauniilta, mitähän kivaa niistä valmistuukaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmät suljettuna olenkin yrittänyt olla, mutta tuo naisen luonto. Nyt kyllä jo paranemaan päin!! Itsekkään en oikein vielä tiedä mitä noista tekisin saas nähdä!!

      Poista
  3. Kauniita kankaita, pidän myös pööllökankaista ja pilkkukankaista. Paranemisia ja lepää kunnolla.

    VastaaPoista
  4. Ihastuttavia kankaita.. oikein mukavaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  5. Ihania nuo kankaasi, etenkin ne pöllöt. Mukavaa naistenpäivän iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lea, ja mukavaa naistenpäivää nyt jo kylläkin eilistä, sinulle!!

      Poista