Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vihdoinkin valmis

Olin jo tässä aiemmin laitellut pienen kuvan keskeneräisestä villatakista. Tässä se olisi nyt valmiina. Tämä on sarjassa toinen neulomani villatakki. Takin saumakohdat on minulle kompastus. Olisiko ne hyvä ommella ompelukoneella vai käsin?
Tässä minä ompelin ne käsin, mutta mielestäni saumat jäivät hieman epäsiistiksi. Tähän samaan settiin ajattelin vielä neuloa tossukat. Eivät ehtineet nyt tähän postaukseen!!
Tässä olen käyttänyt lankana Novitan kaikulankaa. Erittäin pehmeää lankaa, ihanaa kutoa. Malli on: Suuri Käsityölehdestä num. 1/2013

Tämän villatakin koko on 80cm ja tämän saa...kukas muu kuin Ellen-neiti. Tosin  aika reilua kokoa tuli, ohjeessa kun oli ohuemmasta Baby Bamboo langasta tehty. Noh, Ellen saa pitää sitä sitten, kun kasvaa noihin mittoihin.
Tämän kukkasen malli on myös ed. mainitussa lehdessä. Tämä on kaunis ja ihana malli käyttää vaikka mihin. Tulette näkemään näitä jatkossakin silloin tällöin tekemissäni neuleissa ym.

Alkuviikosta postilaatikkoon tulla tupsahti paketti, joka sisälsi lumottu pipon. Sain sen lahjaksi, koska nimiehdotukseni mielytti ILOA ITSE TEHDEN Timanttua. Kiitos siitä. Se oli todella kaunis!! Kuin Lumottu!

Mukavaa viikon alkua kaikille ihanille lukijoille. Ja Tervetuloa lukijakseni Riikan räpellykset!!

Lukijoita on jo mukava määrä ja kävijä määräkin nousee mukavasti, joten ajattelin järjestää tästä innostuneena ja ilostuneena kevään kuluessa arpajaiset.

-Sarkka-


8 kommenttia:

  1. Sievä on villatakki. Mullakin ollut heikko lenkki nuo saumat... mun mielestä kannattaa ommella käsin. www.garnstudio.com sivuilta,opastus välilehdeltä, löytyy tosi selkeitä ohjevideoita tähän ja moneen muuhunkin tekniikkaan.Kannattaa käydä kurkkaamassa.
    Kiva kuulla että pipo on tullut perille ja ollut mieluisa!

    VastaaPoista
  2. Kauniissa villatakissa saa Ellen-tyttönen köllötellä ja hieno kukka rinnassa. Hyvää pääsiäisviikkoa sinne pohjois-Savoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitos ja hyvää pääsiäistä sinullekkin Arja!

      Poista
  3. Hurmaava villatakki, muuta ei voi sanoa, huokailen vaan:)

    VastaaPoista
  4. Voi että on suloinen nuttu pikkuiselle:)

    VastaaPoista