Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

torstai 2. tammikuuta 2014

KUTILEITA JA SÄNGYNPÄÄTY

Heipä hei!

Oikein hyvää Uuden Vuoden ensimmäistä päivää!! 

Uusi Vuosi meni rauhallisissa merkeissä, raketteja käytiin Siskon luona kattelemassa, syötiin hyvin ja tultiin kotiin. Me asutaan sen verta syrjässä kaupungista, ettei ilotulitus näy meille, kuuluu vaan hitusen pauketta :)

Mitäs tälle vuodelle?? Toivon kaikkea hyvää kaikille ja tietysti paljon luovuutta. Mulla ei ole tapana tehdä lupauksia, mutta lupaan kuitenkin olla kiltti ja ahkera myös tänäkin vuonna.

Jotain ahkeruutta näette näissä kuvissa:


Kämmekkäät tein vanhimmalle tyttärelle lankakerän lopusta. Juna sukat tein siskon tyttärelle 1v. Nämä on tehty seiskaveikasta. Hattu on lasten kokoa ja tehty ohuesta palinolangasta.
 Pöllö lapaset on tehty seiskaveikasta. ja ohjeen löysin täältä netistä. Nämä on tilatut, joten väri on tilaajan toive!

Tässä on sängynpääty taidenäytös! Tehtiin yhteistyösä mieheni ja siskon miehen kanssa ylläriksi siskolleni ja vanhimmalle tyttärellemme joululahjaksi. Saivat jouluaatton tekstiviesti kuvat molemmat. Miehet olivat käyneet asentamassa paikoilleen. Olivat muka vielä joululahja ostoksilla, kaikki muut olivat jo meillä :) Melkosta salailua oli kyllä monta viikkoa huh huh, mutta olisittepa nähneet tyttöjen ilmeet <3.

Hauskaa alkavaa vuotta 2014 ja nauttikaa täysin rinnoin kaikesta mitä vuosi tuo tullessaan!

-Sarkka-

18 kommenttia:

  1. Hyvää jantoisaa käsityövuotta myös sinulle.a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kankuritar ja sitä samaa sinullekkin!

      Poista
  2. Olet sinä kyllä ahkera ollut.
    Ihania neuleita. Tuon sängynpäädyn taisin nähdä.... jossain .... oliko se kierrätysideoissa ?
    Kyllä on upea ja siististi tehty ♥
    Oikein hyvää tätä vuotta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoa Anneli, Jotain aina ahertaa täällä nojatuolissaan :) Me otettiin idea netista taisi olla jonkun ulkomaalaisen blogi, reunat ideoitiin itse. Puuhakasta ja idearikasta vuotta sinullekkin! ♥

      Poista
  3. Puuhakasta vuotta sinulle jatkossakin! Tuo sängynpäätyjuttu on varmasti ollut aikamoinen ylläri! Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinatei, samaa sinulle puuhastellaan ja idoidaan!!

      Poista
  4. Monta ihanaa neuletta olet taas tehnyt, muuttanut blogin ilmettä joka on tosi hauska.
    Mahtava sängynpääty.
    Paljon mukavia käsityö ideoita tällekkin vuodelle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kosotäti, Blogin ilme kerker jo uudemman kerran muuttua hehehhe, idea vuotta sinullekkin !

      Poista
  5. Oih aivan ihania neuleita ja tuo sängynpääty on u p e a. Ihanaa alkavaa vuotta sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuta, mietinkin juuri että meiltä itseltäänkin puuttuu sängynpääty :)

      Poista
  6. Nättiä taasen! Nuo yllärijutut on aina niitä kaikkein ihanimpia! Hyvää alkanutta vuotta teillekin!

    VastaaPoista
  7. Nuo pöllölapaset on kyllä todella kivat. On varmaan ollut hyvät ilmeeet yllätetyillä. Tuollaiset on aina ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Marika, Ilmeet oli kyllä näkemisen arvoiset :)

      Poista
  8. Kauniita neuleita, pöllölapaset ihan mahdottoman hienot. Idearikasta vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tilkku ja Tilkku. Samoin sinulle paljon ideoita vuodella 2014

      Poista
  9. Aivan ihanat pöllölapaset =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milli. Tykkään tuosta pöllökuviosta!

      Poista