Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

lauantai 28. joulukuuta 2013

JOULUMYYJÄIS KOOSTE

Moido

Joulu on mennyt VESI sateessa ja jouluruokia syödessä eli ähkyssä :). 
Olen vaan ottanut rennosti, lukenut joululahjaksi saamaani kirjaa ja neulonut tietysti. Kaupan aletkin on kierretty. 
Ompelukone ei ole vielä surrannut, mutta huomenna menen huoneeseeni ja alan tekemään lasten essua :)

Vaikka ed.postauksessa laitoinkin, että tavataan ensi vuonna, niin en malttanut nyt kuitenkaan olla laittamatta myyjäisistä kuvia ym.


Yläkuvassa emäntä itse pöydän takana ja alakuvassa myytävät tuotteet. Mukavasti meni kaupaksi, eritoten jouluaiheiset jutut ja hatut tietenkin niin kuin ed. kerrallakin. Huomaa alemmassa kuvassa isännän tekemät pienten puunkanto telineet.Mielestäni aivan mahtavat. Käyvät myös sisustuselementistä. Kovin on sievät.  Leo sai tietysti jo kesällä eka version ja tohkeissaan papan kanssa on aina täällä mammalassa olessaan puita hakemassa. 

Tässä vielä jotain yksittäisiä kuvia!

 Hattu kankaat hommailen muualta kuin omasta koti kaupungistani, kokoja on kolme. Olen tehnyt myös neliöhattuja pienemmille ja vauvoille.
 Tein lisää suosittuja talo koristeita jouluiseen sävyyn tietysti.
Ilman sydämmiä ei tule myyjäisiä 


Olen saanut kaksi uutta lukijaa, olette lämpimästi tervetulleita seuraamaan höpinöitäni ja tekeleitäni.

Tavataan taas
-Sarkka- 

16 kommenttia:

  1. Joulumyyjäiset tuo kyllä mukavasti vähän lisärahaa jouluksi. Minulla ei paljon ollutkaan , mutta ei kyllä jäänyt myymättäkään kuin yhdet lastenlapaset ja -sukat. Nyt on taas hyvää aikaa suunnitella seuraavia myyjäisiä =)
    Oikein Hyvää Uutta Vuotta Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta Sude, itse en omista saumuria, vielä, mutta koetan säästää jotta saisin hankittua :) Kutileita en ole vielä oikein myynyt paljonkaan vain ommeltuja! Ihanaa uutta vuotta sinullekkin Sude ♥

      Poista
  2. Samanlaiset joulukelit täälläkin, eikä syömiseltäkään ole voinut välttyä. Kivoja myyjäistuotteita ja nuo puunkantotelineet ovat hurmaavia!

    VastaaPoista
  3. Oli sulla kyllä niin ihanan kaunis pöytä, ettei varmaan kukaan voinut pysähtymättä sitä ohittaa.
    Kiva kun on sellaisia jotka osaavat arvostaa käsin tehtyä ja ostaa niitä.
    Mukavia vuoden viimeisiä päiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, pöydän koetin laittaa edustavaksi tyttäreni avustuksella. Mukavaa Uutta Vuotta ♥

      Poista
  4. Hieno myyjäispöytä ja mukavaa, että tavara kävi kaupaksi. Pipot ovat söpöjä ja pikkuiset puunkantotelineet myös.

    VastaaPoista
  5. Kauniisti laitettu pöytä, sen moni ilmeisyys varmasti veti ihmisiä ostoksille.
    Upeita nuo puunkanto telineet.

    VastaaPoista
  6. Kauniisti laitettu pöytä ja kauniit myyntiartikkelit ei voi olla houkuttelematta asiakkaita. Suloisia nuo pikkuporukan puunkantotelineet.

    VastaaPoista
  7. Aivan upea pöytä!
    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vesimiesneuloo!! Ja hyvää Uutta Vuotta sinullekkin!

      Poista