Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Terveiset helteisestä Savosta!!

Moikka!

Järvi tyyni ja lämmintä 25 astetta. Heinäkuu ja lomaa vielä jäljellä. 
Kyllä nyt kelpaa olla, nauttia auringosta, käydä uimassa ja vaan olla. Tosiaan niin kun viime postauksessa kerroin oli loman alku hieman kiireistä ja huono onnistakin sairauksien puitteissa, mutta emme ihan tekemättä mitään olleet. Kuisti kotiin valmistui juurin ennen tyttären juhlia. Laittelin aiemmin kuvaa vanhasta kuistista tässäpä nyt uusi:




Kyllä tuli paljon mukavampi, kun on kokonaan katettu. Kaiteetkin vaihtui hieman kevyemmän näköisiin.Lattia maalataan vielä harmaalla, kunhan laudat kuivaa tarpeeksi. Kukkaset ja lyhdyt ei nyt valitettavasti ehtinyt tähän kuvaan.

Myyjäiset tosiaan jäi minulta tänä kesänä väliin, kun en kertakaikkiaan joutanut tekemään tarpeeksi kaikkia ompelujuttuja .joita olin ajatellut. Onneksi oli kuitenkin mahdollisuus valita menenkö vai en. Joitakin pussukoita ja pehmojuttuja kuitenkin oli jo valmiina. 


Nää on hauskat. Voi itse arvioda onko noi 
lintuja vai pöllöjä. Nämä on tarkoitettu lastenhuoneeseen ilostuttamaan ja hellittäväksi. Teen vielä jossain vaiheessa hillitympiä. Tuossa punaisessa on käytetty vanhoja verhoja ja esim, vartalo on kirpparilta löydetystä vanhasta mummojen kotimekosta. 


Ja mihinkään myyjäisiin en lähde ellei lapsille ole pussukoita tehty. Pöllöjä  ja kiraffeja tällä kertaa.  Yksi pussukoista lähti lahjaksi Kajaniin eskari pussukaksi jumppahetkille :)

Olen täällä mökillä sisustanut aitan uusiksi ja eilen ompelin sinne verhot. Laitan kuvia kunhan taas ehdin. Aitan ´sisustus inspiraatio nimittäin lähti, kun ostin levitettävän vanhan hetekan :) No, siitä myöhemmin.

Mukavia helle hetkiä kaikille ja ihanaa tulevaa viikonloppua 

-Sarkka-

16 kommenttia:

  1. Kaunis kuisti. Ihanaa mökkeilylomaa teille!

    VastaaPoista
  2. Voi kun viihtyisän kaunis uusi kuisti. Tuolla on mukava istuskella, eikä helteelläkään liian kuuma.
    Voi laita pian niitä kuvia aitasta, tahdon ne nähdä :)
    Mukavaa loman jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anneli, Laittelen kuvia aitasta heti kun saan otettua ne :)

      Poista
  3. Kyllä kelpaa nyt kuistilla istuskella ja nauttia kesästä:)
    Nuo pöllöt on sulosia.

    VastaaPoista
  4. Näillä keleillä onkin mukavaa viettää aikaa tuollaisella kuistilla. Pöllö-lintu pussukat ovat somia samoin myös pussukat. Hyvää loman jatkoa.

    VastaaPoista
  5. Mukavan näköinen terassi ja siellä on kiva viettää aikaa lomalla.
    Hauskat hellittelylelut ja pussukat lapsille, kiva idea!
    Kivaa lomanjatkoja, täälläkin vielä lomaillaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tilkkureppu! Vielä muutama päivä lomaa :)

      Poista
  6. Kuisti kuin luotu kesäpäivien viettoon, kauniisti sisustettu ja harmaa lattia tulee kyllä sopimaan kokonaisuuteen.

    VastaaPoista
  7. Kyllä on kiva kuisti. Noi kaiteet on superkivat. Aittakuvia odotellessa hyvää loman jatkoa.

    VastaaPoista
  8. Minusta tuntuu, ettei siellä teillä osata "vain olla", niin paljon olette taas saaneet aikaan! ;D Kauniita käsitöitä, etenkin nuo pussit on tosi kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiinatei! Hihi voihan se olla ettei "vain olla".

      Poista