Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Mökki haaveilua ja Kaulaliina Tallinnan langasta!

Hellow!

Aivan ihanat ilmat olleet nyt ennen Palmusunnuntai viikonloppua. Mikäs niistä nauttiessa, kun saa olla ihan työkseenkin välillä ulkona ja vaan nauttia ilmasta ja kaikesta siitä mitä ulkosalla voi tehdä. Lämpimät ilmat myös tietää sitä, että lumet sulaa ja.......MÖKILLE lähtö lähenee. Käytiinkin jo kurkkaamassa mitä sinne kuuluu. Järvet tietty on vielä jäässä ja lunta paljon, mutta toiveena olisi kuitenkin pääsiäiseksi päästä sinne!









Joo ihana haaveilla taas tästä ihanuudesta. kuva on tuvasta!
















Rakas siniharmaa mökkimme! Kuvattu viime keväänä. 













Rantasauna. Sinne kun pääsee taas kylpemään!!













Jospa tuo riittää haaveilusta :) .
 Otsikonkin mukaan kaulaliina on tullut tehtyä Tallinnan alpakka langasta. Valitettavasti koiramme löysi vyyhteen ja puri sen kappaleeksi :), joten en muista nimeä, alpakkaa kuitenkin.  Jokainen tietää, että kaulaliinan tekeminen on aika pitkäveteistä, kun pituutta pitää vaan neuloa ja neuloa..........  No , mutta kyllähän se sitten palkitseekin, kun näkee valmiin työn.

Tämä kaulaliina menee siskon tytölle ja ikää oli 2 vuotta :)  Lanka oli aivan ihanaa kutoa, ei kovin paksua, mutta ei ollut tarkoituskaan. Lanka on niin kauniin värinen ja pehmeää, ettei kutita tytön kaulaa. Reunaa koristaa ainaoikein kude.

Palmikkokuvio on tälläinen, miksi sitä nyt sanotaankin. Helppo tehdä ja mukavan näköistäkin!!

Tässä on sitten kaulaliina kokonaisuudessaan. Malli on oma . Olen ommellut päät kiinni, joten voi sitten kieputtaa kaulanympärille.

Kiitos kävijöille ja kommentoijille. Olette kaikki yhtä arvokkaita minulle! 
Toivottelen mukavaa Palmusunnuntaita kaikille. Varatkaa Trulleille suklaamunia! 
Mulla alkaa nyt viikon loma, joten toivon tietysti kauniita ilmoja.

Nähdään taas

 -Sarkkanne-

14 kommenttia:

  1. Ompa sievä kaulaliina.
    Ja sievä on sininen mökkinne saunoineen, ei ihme että tuolla viihdytte.
    Mukavaa lomaa ja pääsiäis mökkeilyä.

    VastaaPoista
  2. Todella nätti kaulaliina ja aivan ihana mökki, mukava siellä on aikaa viettää:)

    VastaaPoista
  3. Kaulaliina on suloisen näköinen. Pieni tyttönen on varmaan tyytyväinen saadessaan tuollaisen lämmittinen kaulaansa. Ei ihme, että mieli tekee mökille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ellen oli koikein innoissaan kaulaliinasta!

      Poista
  4. Meidän pitää odottaa jäiden lähtöä, ennen kuin saareen päästään. Suloinen tuo kaulaliina ja kuvio on tietenkin minulle ihan outo, kun en juuri kummoisia osaa. Kaunis joka tapauksessa. Aurinkoisia päiviä lomalaiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jäät sais lähtee meiltäkin, ettei tarvitse avantoa tehdä. Saaressa mökki, tulee mieleen jotain rauhallista ja laineiden liplatusta, ei yllätys vieraita.

      Poista
  5. Eipä ole ihme, että odotat mökille pääsyä, kodikasta ja viihtyisää. Suloinen huivi!

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Odotan todella että päästäis jo!!!

    VastaaPoista
  7. Rentouttavaa mökkipääsiäistä - ja hyvää lomaa!
    Kaunis huivi, kuviokin tulee varmaa paremmin esiin tuubista!

    VastaaPoista
  8. Kaunis huivi ja ihana mökki :).

    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista