Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Iloiset kalastus villasukat!

Heippa!

Kylläpä on ollut niin tylsä kesä, kun aurinko ei paista ja vettä sataa, pah ja pöh. Lomaa olisi kyllä vielä neljä viikkoa jäljellä, toivotaan sille ajalle edes maton pesu säitä :) . 
 Mökkeilty on nyt vain viikonloppuisin, koska isäntä ei ole vielä lomalla (en uskalla yksin mökkeillä).Odottelen innolla isännän lomaa, sillä sitten voidaan mökkeillä pitemmän aikaa. Tarkoitus olisi vielä tänä kesänä laajentaa rantasaunan kuistia ja tehdä uusi huussi. Bio-pönttö jo ostettu. 
On niin paljon satanut ainakin täällä meillä, ettei ole voinut oikein maalaillakkaan (duunata) mitään, duunattavaa kyllä olisi. Täytyy vissiin alkaa sisällä maalailemaan. Mökillä ja myös kotosalla on kyllä mukavasti riittänyt puuhaa vesisateesta huolimatta, mutta uloshan sitä kaipaa ja aurinkoa!!

Pienelle Leo pojalle tein jo kesän alussa kalastus sukat. Väritys on iloinen ja syksyinen. Leo on kova kalastaja, joten pitäähän sitä jaloilla lämmin olla, kun muuten on niin koleaa.
 Neuloin nämä sukat kahdesta eri langasta. On sekä kuvio lankaa että yksi väristä punasta. Lanka on seiska veikkaa!!

Mukavaa kesän jatkoa, säästä huolimatta. Nähdään taas :) :)

Ps. olen tosi iloinen kommenteistanne!!

-Sarkka-
 

10 kommenttia: