Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Kuviolapsaset

Heissan ystävät!

Olen ahertanut joulumyyjäisten kimpussa ja nyt urakka on ohi. Myyjäiset kesti neljä tuntia ja voitte vain arvailla mitä tuntimääriä käytin, kun työn ohella ompelin myyjäisiin ja siinä sivussa neuloin tuotteita muille ihmisille. Tuotto oli ihan hyvä, mutta ei siitä koskaan omiaan pois saa. Onneksi se ei  ole minun  pääasiallinen tarkoituskaan, koska sainpahan ompelu vimmaa purettua heheheh.

Tässä kuitenkin tekemäni "sivussa" tikuttelu. Tein nämä miesten lapaset samaiselle työtoverin vävylle. Hänen tyttärelleen tein myös viime postauksessa olleet palmikkolapaset ja sukat!

Kuvio on omasta päästä, kuten suurin osa tekemistäni kuvio neuleista. Lankana seiskaveikkaa. Valitettavasti lähikuva ei ole, mutta varmaan tuosta nyt jotain tuosta kuviosta näkyy.

Mulla on  dropsin lankoja odottomassa, että alkaisin tekemään lisää hattuja ja muita neuleita, koska tässä ompelu hurakassa en ole oikein ehtinyt neulomaan. Ompelemiani juttuja tulee sit myöhemmin tänne blogiin.


Tässä pari kirjaa, jotka hankin tuossa alku talvesta. En ole näitä ehtinyt vielä hyväksi käyttää, mutta sekin aika koitaa varmaan joululomalla.

 

Tässä alemassa kuvassa dropsin lankoja, joista teen hattuja ja muuta. Ostin aika neutraaleja värejä tällä kertaa. Itselleni on kyl valmistumassa pinkkinhattu :)

Viikko vielä jouluun ja lähes kaikki joululahjat ostamatta. Ensi viikko menee siis kaupungilla :) Paljon olen tietysti tehnyt lahjaksi ja teen edelleen, mutta jotain täytyy ostaakkin. 

No, nyt on aika aloittaa ensi ompeluhuoneeni siivoaminen. Siskoni poika 7v. sanoikin, että etkö ikinä täällä huoneessa siivoa hehhe. Meillä  lapset viihtyvät ompeluhuoneessani hyvin, heille kun löytyy aina siellä tekemistä. Liekkö tyttäreni poikakin 2v. ajatellut, että mamman pitäisi jo siivota jälkensä, kun otti lattialla olevan imurin ja alkoi imuroida :)
Näihin tunnelmiin oikein
mukavaa kolmatta adventtia huomiselle <3

-Sarkka- 

20 kommenttia:

  1. Kauniit ja nätin malliset kuviolapaset olet tikutellut:)

    VastaaPoista
  2. Sinulla on aivan ihania käsitöitä. Tilkkutyösi on taidetta.

    VastaaPoista
  3. Kauniit on , kun luin että kuviolapsaset ajattelin että mitkä ne on, mutta lapasethan täältä löytyi :)
    Ei sitä aina kannata siivota, paremmin löytyy se mitä etsii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheheh, kirjoitus lipsahdus. Kiitos kommentistasi. Huomasin kyllä, että en enää löydäkkään mitään huoneestani :)

      Poista
  4. Kivat lapaset ja parasta vain antaa tavaroitten olla paikoillaan, siivouksen jälkeen ei löydä puoliakaan tarvitsemastaan heti ja aikaa kuluu etsintöihin. Pahinta on se kun vastaan tulee sitten ne monet jo unohtuneet tekemiset jotka on vain jotain pientä säätöä enään vailla ennen valmistumistaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sanos muuta, tuli liian paljon puoli tekeileitä !

      Poista
  5. Kauniit lapaset ja mielenkiintoisia kirjoja. Älä ota stressiä mistään siivoamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, en stressaa oli vaan pakko siivota kun lankojakin oli lattiat täynnä :)

      Poista
  6. Mukava kun myyjäiset onnistui.
    lapaset on tosi hyvän näköiset, just sellaset miehekkäät:)

    VastaaPoista
  7. Ihanat värit noissa lapasissa. Olen kyllä ihan samaa mieltä Lean kanssa, ettei kannata kovasti siivota siellä ompelimossa, koska siivouksen jälkeen ei mitään löydy.

    VastaaPoista
  8. Kohta loppuu kiire, lento
    - alkaa Joulun aika rento.
    Hiljaisuutta kuulostele,
    nuku, syö ja nautiskele :)

    Oikein hyvää joulua ♥

    VastaaPoista
  9. Oikein rauhallista ja hyvää joulua!

    VastaaPoista