Tänään kuitenkin käytiin juhlimassa Pikku-siskoni synttäreitä. Synttäreille tupataan viedä lahjoja, joten ajattelin että tekasen esiliinan , koska siskoni on yltiöpäinen leipoja. Lahja oli mieleinen ja sopivankokoinen. Tämän mallinen essu oli minun tekemänä laatuaan ensimmäinen, en ole siis aiemmin tehnyt, kuin hameesta varioidun esiliinan. Oli kyllä vaivaton tehdä.
Esiliina on siis tehty Cupcake kankaasta, jota ostin ja ihastuin pienessä Outokummum kangaskaupassa. Käyn siellä joka kesä mökiltä pitäen. Parhaat kankaat löytyy siis sieltä :). Kuvassa olen minä, ei pikkusiskoni.
Laitoin kanttinauhat vai onko se vinokantti, reunoihin. Taskunkin olisi voinut tehdä, mutta en sitä nyt siihen halunnut. Kaavat tein itse.
Pakettiin laitettiin myös kirjanen, jossa ohjeita täydellisiin täytekakkuihin, nam nam. Tein myös samalla hatun siskoni pienelle Ellen tytölle, Cupcake tietysti. Pitäähän tyttärenkin jotain nättiä saada.
Pakko on laittaa tähän loppuun kaksi mieleistä kirpparilöytöä kesältä.
Posliinipotta ja emalikannu. Maksoivat muutaman euron kappale. Olin etsinyt emalipottaa, mutta tämä tuli maalaiskirpparilla vastaan ja nappasinpa samantien, kun halvalla sain :) Tämä kuva on siis otettu tänä kesänä 2013, eikä lokakuussa 2012. Siinä on vain kansion pvä.
Uusi lukija joukossa, lämpimästi tervetuloa !
Nähdään taas, te ihanat <3
-Sarkka-