Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

torstai 19. helmikuuta 2015

Alpakka sukat!

Heissan!

Jeps, tällä hetkellä sataa vettä, toisella hetkellä on -15 asteen pakkanen. Voi tätä Suomen säätä,,,,vai onko tämä enää Suomen säätä?? Vastaan itse, no ei!! Pohjois- Suomessa lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneenä muistan kovat -42 asteen pakkaset  ja myös ihanat hankiaiset tähän aikaan. Siinä kun käveli muutaman kilometrin linja-autolle, niin tiesi olevansa pakkassäässä!! Onneksi siihen aikaan ihana mummoni kutoi meille villasukkia ja lapasia :)  ja nyt niitä tekee meidän lähisuvulle minä!! Mummo hymyilee pilvenreunalla, että oppi se tyttö sittenkin!!

Kokeilin tehdä Dropsin alpakka/villa langasta sukat kylmistä jaloista kärsivälle vävylleni! Ja onnistui mainiosti.  Lämpimät tuli. Taidanpa laittaa dropsille lanka tilauksen vetämään, myös hattuja varten!!

Tästä tuli niin kivan pörröinenkin. Kuvio on oma. Käytin  tässä kolmea väriä. Ja langan merkki on DROPS <3 YOU. 
Ainut mikä tässä on ehkä ongelma, niin tämä huopuu jos laittaa pesukoneeseen, joten toivottavasti tyttäreni muistaa pestä nämä käsin. Sanoinkin, että jos vävyni kyllästyy näihin niin aina voi huovuttaa ne heidän pojalleen Leolle!!

Nähdään ja kuulostellaan taas, Kiitos ihanista kommenteistanne!! 

-Sarkka-

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Muumituoli ja prinsessa sukat!!

MORO!!

Syksyllä 2014 tyttäreni osti kirpparilta pojalleen punaisen tuolin, toi sen isälleen duunattavaksi. Yhdessä sitä pähkäiltiin, että minkäköhän värinen jne. Tälläinen siitä sitten tuli:

Harmaa, valkoinen Muumipappa tuoli. Olihan se menossa Papan pienelle pojalle. Mieheni maalasi muumipapan tuoliin öljyväreillä. tästä tuli kyllä ihan huippu.


Tästä kuvasta näkyy paremmin tuo muumipappa maalaus. Voitte kuvitella kuinka iloinen Pieni Leo oli kun sai tämän tuolin. Hyvä Kirppari löytö tyttäreltä ja vielä parempi duunaus mieheltäni!!










Nämä sukat olin tehnyt ja laittanut lankakaappiini valmiiksi odottamaan, kunnes lähdetään taas etelä-suomeen niin vien ne kummitytölleni. Mutta mites kävikään. Ellen- Neiti(siskoni 2,5v tyttö) käväisi kaapilla ja löysi nämä sukat. Kuinkas ollakkaan ne lähtivät Ellenin mukaan, kun hän niihin niin ihastui. Täytynee tehdä kummitytölle uudet :) :)

Nämä on tehty Novitan Onnilangasta. Ihanan pehmyttä, mutta ohkasta lankaa. Söpön väriset. Pitsikuviointi päällä. Malli on oma!

Tälläistä täällä meillä Koivulassa!! Nyt lähden heijastin lapasten viimeistelyyn. Sitten alkaa hattujen teko taas!!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille <3

-Sarkka-


tiistai 3. helmikuuta 2015

Verhotalkoot ja kirppistelyä !!!

Hellow!!

Kaikella kuinnioituksella lunta kohtaan, mutta nyt sais jo riittää...... taitaa olla jo metri tai puolitoista pihassa. Lumilinko on harvasen päivä käynnistynyt meillä. Onneksi on se :) :)

Verhot ajattelin teille esitellä, koska satuin löytämään aivan ihanaa kangasta, joka sopii juuri mun ompeluhuoneeseen. Ei ollut pahan hintaistakaan. 
Minulla on jo pitkään ollut haaveena saada uudet verhot tohon mun soppeeni, mutta ei ole löytynyt sopivan värikästä, sillä haluan olla iloisella mielellä, kun ompeluinto iskee. Ja vihdoinkin  se löytyi.

Mitäs sanotte:


Tein neulekassin samaisesta verhokankaasta, mutta en ole vielä sitä kuvannut. Oikein hyvä tuli siitäkin. Kangasta jäi vielä, joten taidan ilahduttaa käsityö ystävääni pienellä pussukalla :) :)

Vielä olisi sitten Tiian, nuorimman tyttäreni huoneeseen verhot ompelematta. Kangas on jo leikattu (pinkki/musta raitainen). Laitan valmiista verhosta kuvaa sitten.

Kirppiksellä on tullut käytyä ahkerasti ja aina silloin tällöin laitan tännekkin niistä kuvaa. Nämä on nyt sitten viimeisimmät mitkä olen tosi löytönä löytänyt:


Ihanat puput 2,5€ /kpl ja ihanan söpöt rattaaat 15€.
Kauniit sisustus yksityiskohdat. Rakastan kaikkea tälläistä söpöilyä.

Taustalla näkyy vanha kiikku, jonka sain tädiltäni. Se olisi duunauksen alla ehkä jo ensi kesänä. Kiikku viettää kesää aina takakuistillamme ja talvehtii ompeluhuoneessani, joten katsotaan minkä värin se saa. Oliskohan joku tosi värikäs? Tai sitten musta??






Neulottu viltti 4,5€. Loisto kunnossa ja mitkä mahtavat värit. Tämä on mielestäni valtavan ihana löytö myös, koska sisustuksemme on aika harmaa, valkoinen ja beessi, niin tulee hieman väriä olkkariinkin. Tosin tää käy mihinkä huoneeseen vain :) I love!!








Valtavan ihana Ompelukirja. Suosittelen.







Lankakerä Onni ja minä toivotetaan teille kaikille mukavaa Helmikuuta 2015. Kiitoksia kommenteistanne ja kannustuksestanne <3 <3



-Sarkka-