Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

tiistai 12. elokuuta 2014

Aitta ja sen hetekka!


Aittamme, jolle ei ole vielä päällepäin tehty mitään, mutta kelpaahan se noinkin vielä jonkin aikaa :). 

Siis, sisustus aittaan tosiaan lähti vanhasta levitettävästä hetekasta, jonka ostin nettikirpparilta (40e). Ajattelin, että laitetaan koko aitta uusiksi. Aiemmin sävyt oli vaaleanpunaiset ja kalusteetkin aivan toiset. Mutta nyt:

Hetekka on siis tuossa, valitan ettei oo kuvaa ennen putsaamista ja noita petivaatteita. Kaikki näissä kuvissa olevat kalusteet on olleet jo täällä mökillä, paitsi.....

Isännän tekemät tikkaat ja hylly. Kumpikin samaa materiaalia, eli rakastamiani heinäseipäitä!! Koetin suunnitella niin, että kun hetekan levittää, niin muita "huonekaluja" tarvitsee vain siirtää toiselle seinustalle. Aiemmin meillä oli täällä 120cm sänky, joka vei paljon oleskelu tilaa!! Nyt täällä voi olla muutenkin kuin nukkua.
 Sisään tullaan tietenkin......

Pitsiverhojen läpi !! Taulu seinällä on isännän maalaama! Pärekori ostettu joskus kirpparilta. Olemme ajatelleet muuttaa hieman vielä kuistia ja sen sellaista :) :), mutta ei enää tälle kesälle! 
Ja pikkuisen yksityiskohtia......

Että tälläista meidän mökillä. 

Satuitteko näkemään superkuun? Minä olin kamerani kanssa meidän koti tiellä tietysti kuvaamassa. Ja tämä oli parasotos, kun pilvet tuli ihanasti kuun päälle!!


Kiitos kaikille täällä vierailleille! Kommenttinne lämmittää sydäntäni!

Hauskaa viikkoa kaikille  

-Sarkka-

21 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä varsinainen puuhamaa ja kaunista tulosta syntyy huimaan tahtiin! Kaunis kuukuva, meillä kuu oli suurten kuusten takana alkuillan eikä jaksettu valvoa ja odottaa sen esiin tulemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivasti sanottu et puuhamaa, niinhän se onkin :)

      Poista
  2. Ihanan romanttinen aitta, hetekoineen:))

    VastaaPoista
  3. Wow, eipä enää samaksi tunnista. ;)

    VastaaPoista
  4. Viehättävän ja kutsuvan näköinen aitta, kaunis sisustus. Kyllä kelpaa loppukesää täällä viettää:)

    VastaaPoista
  5. Aitassanne olisi ihana nukkua, saisi varmaan hyvät unet! Olet saanut tosi hyvän kuvan superkuusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, hyvät unet siellä saa, useinmiten jompikumpi tyttäristä nukkuun siellä tai sitten muita vieraita. Olen itsekkin ottanut siellä monet päikkärit :)

      Poista
  6. Kauniin näköinen on aittasi ulkoakin päin! Sisältä aivan ihanainen kesäpesä. Kuukuva on upea.

    VastaaPoista
  7. Kaunista ja romanttista on teidän mökissä. Kyllä kuuta kuvailin, vaikka ei oikein ollut kunnon kuvauspaikkaa, kun on niin paljon puita tässä talon ympärillä. En ole vielä kerennyt katsoa tietsikasta niitä otoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mä kuvasin meidän tiellä ja keskellä tietä tietysi kameroineen :)

      Poista
  8. Ihanat seivästikkaat, tahtoo kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mulla navetassa vielä vaikka kuin monta seivästä jäljellä, ehkä saan kotiinkin tuollaiset :)

      Poista
  9. Voi että teillä on kaunis ja viihtyisä aitta. Kyllä tuolla viihtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ja kyllä viihtyy,ainakin lukemassa ja päikkäreillä!!

      Poista
  10. Kaunista ja viihtyisää :)
    Ihanaa syksyä toivottelen sinulle :)

    VastaaPoista