Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Kesähaaveilua ja kuvio sukat!

Kevät terveiset täältä Savosta!



Aurinko paistaa ja puut huojuu tuulessa. Ilmiselvä Keväinen sää. Lumet sulaa vihdoinkin jo pikkuhiljaa pois ja kohta pääsee kukkapenkkejä kuoputtamaan. Haaveillaanpa vähä kukka kuvien muodossa. 

Viime kesänä laiteltiinkin uusiksi kukkapenkit, joten ei tarvitse kuin putsata ja laittaa multaa lisää. Sitten vaan odotellaan tulevaa K E S Ä Ä!!
Nämä kuvat on viime kesältä ja taimet vasta alkutekiöissään. Tässä kasvaa neljää eri lajiketta. Liljat on pionien ohelle aivan top 10:ssä mun kukka listalla. Ne on niin kauniin isokukkaisia. Tänä ketain kesänä voisinkin keskittyä havulajikkeisiin. Jospa jotain keksisin niistä laittaa pihallemme. Aika näyttää miten innostun.

Kuviosukat


Sukkasatoa edelleen vuodelta 2015! Nämä hempeän vaaleanpunaiset sukkaset tein kohta 4v. täyttävälle kummitytölleni. Hän oli todennut äidilleen, että on kuule liian hienot kumikenkään. Koetin tehdä Balettia harrastavalle tytölle mieleiset ja ilmeisen varamasti tulikin :) :)  


.   
Lankana olen käyttänyt tuttuakin tutumpaa seiska veikkaa. Kuvio  on omasta päästä. Kantapää on kudottu vahvikeneuleena. Tein hiukan isompaa kokoa, ajatellen ensi talvea. Jospa neiti suostuisi laittamaan nämä vaikka sitten talvikenkään :)

Mukavaa Kevään odotusta kaikille blogi frendeille! 
Kiitos paljon kommenteistanne. Käydään toistemme luona  "kylässä".

-Sarkka-


14 kommenttia:

  1. Ihana kesäkuva, ahh tulisi nyt pian kaikkia vihreä ja kauniit kukat!

    VastaaPoista
  2. Kiva ajatus, että näin käydään kyläilemässä :) toistemme luona. Muuten oliskin aika hankalaa kyläillä ympäri Suomea ja vaikka ulkomaillakin, ainakin näin nopeasti.
    Oikein kauniit sukatkin olet tehnyt. Ostinpa tänään taas lankoja lisää, kun olivat tarjouksessa. Jotain pitäisi niistäkin alkaa värkätä :)
    Kovasti odottlen minäkin lumien sulamista kukkapenkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on kiva käydä kurkkailemassa aina mitä teille kuuluu!! Mulla alkaa jämälnka projekti kesän aikaan, niitä on niiiiiiiiiin paljon :)

      Poista
  3. Kesää täälläkin odotellaan. Mulla pionit, atsaleat ja havut ykkösenä, helppohoitoisia eikä meidän tontilla taitais muut menestyäkkään. Söpöt ballerina-sukat, ei ihme ettei malta kumppareihin kaunista sukkaa piilottaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koettanut kasvattaa seinän viereen telineeseen köynnös ruusua. Ei viime kesänä ainakaan vielä kukkinut :). Kummityttöni on oikein prinsessojen prinsessa!

      Poista
  4. Voi, kesä, tule pian! Söpöset sukkaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minä, kyllä tämä' talvinen maisema alkaa riittää, tulis jo lehdet puihin !

      Poista
  5. Vaan onhan sulla hyvän värisiä liljoja pihalla =) Tunnustan olevani myös liljojen ystävä. Meillä sataa räntää, joten kesään kyllä tuntuu olevan matkaa....

    VastaaPoista
  6. Jopas on suloiset ja ihan varmaan ballerinan mieleiset. Meidän vene pääsi tänään vesille ja mies lähti yhdeksi yöksi mökille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle! Me oltiin jo viime viikonloppuna yksi yö mökillä :)

      Poista
  7. Kyllä noilla sukilla piruetit onnistuu, kauniit!

    VastaaPoista