Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

torstai 14. maaliskuuta 2019

Heissulivei!

Lunta tupruttaa täällä Pohjois-Savossa taivaan täydeltä. Missä kevät?? Eikö se tulekkaan. toisena päivänä paistaa ja jo lämmittääkin aurinko, ja taas toisena päivänä sataa lumet. Höh.... No ei auta kuin odottaa kevättä tulevaksi. Lämpöä ja auringon paistetta.
Kevät on siitä ihana vuodenaika, kun kaikki puhkeaa kukkaan, jopa me ihmiset. Kyllä sitä itsekkin saa virtaa auringosta ja päivien pitenemisestä.

Minun kevät alkaa yleensä pääsiäisen odotuksesta. Pajunkissoista ja pääsiäismunista.
On kiva koristella kotia heleillä kevään väreillä.
Odotan myös innolla, että pääsen taas ulkona duunailemaan kaikenlaista, esim. maalauksia mitä ei voi sisällä oikein tehdä ja tietty kukkapuskia möyhimään. Meillä kyllä vanhanajan navetta täällä pihassa, mutta siellä ei lämpöjä, joten aika kylmä vielä tehdä siellä mitään maalaushommia.


Kalkkimaalilla tosin voi sisälläkin, kun siitä ei ole hajuhaittoja lainkaan. Kahteen näihin olen tehnyt kalkkimaalilla reunat.
Kaikki on tarjottimet ostettu kirpparilta. Liitutaulumaalia käytetty pohjalla.




Viime syksynä tein vahvasta huopakankaasta heijastimia koko suvulle. Noi spinneriheijastimet oli menestys !! Inspiraatioita etsin pinterestistä. Siellä on laaja valikoima kaikenlaisia ideoita. Jos et ole tutustunu ,käy ihmeessä katsomassa, mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyykään.

 Nyt viikonlopun aikaan taitaakin olla turussa kädentaitojen messut. Kuinka moni teistä sinne päin suuntaa? Ei kun sinne vaan ideoita poimimaan!!
Itsellä ei ole mahdollisuutta nyt lähteä, mutta mukavaa reissua niille jotka menevät.


Tässäpä sitä tarinaa tällä kertaa. Nyt lähden tuhlaamaan lahjakortin, joka sisältää hemmotteluhoidon Eko kosmetologilla .

Kaikkea iloa päivääsi toivottaa Sari Savosta.

Iloitaan  käsillä tekemisestä ja tehdään niitä  suurella sydämmellä 💕💕

Kommentoi ihmeessä tekstiä ja kuvia. Luen niitä mielelläni 👆

1 kommentti:

  1. I have been giving some website for a lot of days, Appearance with informality content, today I have found your site, I fan of your site. You have to keep doing such an article even future.

    We have lost a lot in life and have found very little You are requested to spend some moments of life with a smile Visit for the | funny joke |
    whatsapp dare quiz | whatsapp status for girl attitude in hindi

    VastaaPoista