Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Villasukka lämmittää aina!!

Hei!

Pakkasta riittää ja hyvä niin. Voi näin loman aikaan hyvällä omallatunnolla kiertyä villahuopaan ja nukkua vaikka päikkärit. 
On ollut taas ihana tikutella kaikenlaista. Ompelu on vienyt minun vapaa aikani niin totaalisesti.
 Ompelin siis joulumyyjäisiin. 

Tällä hetkellä tekeillä on prinsessalle prinsessa sukat ja settiin tietenkin lapaset sekä tilattu hattumyssy. Leolle alan tekemään villatakkia, mallin löysin vanhasta novitanlehdestä.
Langat villatakkiin ostin Karnaluksista. Ja paljon on ideoita taas pääkopassa ja kaappi edelleen täynnä lankoja!!
 Mutta niistä tietenkin vasta sitten, kun on valmiit. 


Tässä kuitenkin joululahjaksi tekemäni villasukkaset!


Tein  aviosiippani isälle jämälanka villasukat. Tähän on käytetty kolmea eri lankaa. Raidat on raitalankaa. Harmaan ja raitalankan sainkin loppuun, mutta tota vaalean sinistä vielä jäi pieniin sukkiin :)



Kyllä ukille nyt lämpö tulee jalkoihin. Hän täyttää ensikuussa 80 vuotta. Voisinpa tehdä vaikka lapaset synttärilahjaksi!! Sukan malli on omasta päästä!!


Siippani äidille tein ihanasta pehmeestä ruotsalaisesta langasta (en muista nimee) tälläiset pitsikuvioiset sukat. Lyhyt varrent anopille ehdottomasti, koska hän ei voi pitää mitään sukkia mitkä vähänkään puristaa nilkoista. 



Nämä pitsisukat tein vanhimmalle tyttärelle seiska veikasta, raitalanka. Valitsi itse langan tietämättään mitä niistä tulee. Kuvio on sama kuin mummon sukassa paitsi sukan pään tein vähän eri pitsikuviota. Tämä on hiukan huono kuvakulma, mutta lyhytvartiset on nämäkin lämmikkeet. 
Sekä mummon että tyttären pitsimalli on Suuri sukka kirjasta!!



Toivotamme pikku ystävieni kanssa oikein Hyvää Uutta Vuotta 2015 !!

- Sarkka-


maanantai 22. joulukuuta 2014

Piparin tuoksua tonttujen juoksua, siinäkö joulu on. Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselelle!!



Hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogiystäville!!

<3  <3



  1.             Muistakaa levätä
  2.             Nauttikaa tunnelmasta
  3.             Rakastakaa lähimmäisiänne
-Sarkka-

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lapselle Pipo

Hei taas!!

Joulukuu jo yli puolen välin ja enää kuusi yötä jouluaattoon. Vielä olisi ensiviikolla kaksi päivää töitä ja sitten alkaa n. 2vko:n loma!! Olen kyllä odotellutkin sitä. Lapsetkin jos aikuisetkin alkaa olla niin levon ja loman tarpeessa. 

Joululahjat alkaa olla tehty ja ostettu, joten sen suhteen voi relata. Siivous vielä odottaa, puhdasta pitää jouluna olla!! Meille kokoontuu aina lähisuku joulua viettämään, joten toivotan heidät aina tervetulleeksi puhtaaseen kotiin.

Olen tässä taas hattuja alkanut tikuttelemaan ja tässäpä otos ensimmäisestä. 

 Tein tämän Tyttären pojalleni Leo-Eemilille. Lankana on Dropsin super Wool ja erittäin pehmeää ja paksua. Kuvio on kennopalmikko. Malli on Modalehdestä. 


Tässä sitten itse pipon iloinen omistaja, oikein mamman mussukka!!


Me aletaan Leon kans leipomaan pipareita, kun kerta saatiin poika tänne mammalle ja papalle yöksi ja sit saunaan ja nukkumaan tietysti mamman viereen. Pappa muuttaa olkkariin :) :)
(LEO ON KYL OIKEESTI PAPAN POIKA, MUTTA NUKKUU AINA MAMMAN VIERESSÄ)

Iloisin terveisin


-Sarkkanne-

lauantai 13. joulukuuta 2014

Palmikkosukat

Hei Kaikille!!

Olen ollut hieman blogitauolla, pakosta koska en ole oikein ehtinyt kiireiltäni tänne teitä moikkaamaan. Lupaan jatkossa olla aktiivisempi. Vilasin teitin blogeja äsken ja kaikkee ihanaa olette saaneet aikaiseksi Wau, täytyy mennä lähemmin kattomaan :)

Itse olen neulonut, ommellut ja laittanut kotia joulua varten. Ommeltua on nyt tullut enemmän, sillä olin tänään taas joulumyyjäisissä. Mukavaa oli taas kerran ja ihmiset alkaa jo käydä tutuiksikin, myyjät sekä asiakkaat. On se hauskaa ja tunne on miellyttävä kun omia tuotteita menee edes vähän kaupaksi.

Niin, mutta tässä teille kuitenkin kutomani villasukat valmiina, sillä taisin yhden kuvan jo aiemmin laittaa kesken eräisestä kutileesta. Tein nämä rakkaalle äidilleni jo syksyllä:

                                         
 Palmikkokuvio on Novitan vuodentakaisesta joululehdestä. Olen tehnyt nämä kolmesta jämä langasta.

Sukista tuli ihan kivan näköiset ja äitini tykkää näistä väreistä.

Tässä vielä Palmikkokuvio lähempää.

Olen neulonut myös hattuja ja pitsi sukkasia, mutta kuvat valitettavasti vielä kamerassa :) Ja osa niistä menee kyl joulupakettiin, joten......hysss, laitetaan kuvaa myöhemmin.

Täällä nyt siis taas ollaan, joten toivottelen kaikille oikein ihanaa joulun odotusta ja valkoista talvea. Nähdäään pian!!

-Sarkka-

maanantai 3. marraskuuta 2014

Essut!!

Hei!!

Olen tässä miettinyt, että mihinkähän suuntaan se toi meidän talvi ilmasto oikein menee. Vettä sataa taivaan täydeltä ja lumi käy maassa vain sulamassa !! Olen pakkastalvella tammikuussa syntynyt, joten pidän valkoisesta kauniista lumesta......en vesisateesta, niin kuin moni muukin varmaan. Tule lumi tule, eikä haittaa vaikka tulisi paljonkin sillä meillä on uusi lumilinko (hehehehehhe)-  Vaikka astmaa sairastankin, niin tykkään myös pakkasista. Silloin muuten saa aivan mahtavia kuvia ketkä sitä harrastaa. Mä harrastan :)

Harrastan myös neulomista ja ompelemista kuten tiedätte :) Suorastaan rakastan sitä. Lankoja kuluu ja kangasta metritolkulla ,mutta eipä tätä harrastusta ilman niitäkään tehdä. Kyllä sitä saa rahaa kulumaan muuhunkin harrasteeseen!! Kunhan mieli on virkeä tekemänsä jälkeen ja on itse tyytyväinen mitä tekee. Nautitaan tästä me tekijät niin kauan kuin kädet ja niskat kestää
 <3

Essut siis, tein pari lasten essua myyjäisiin. Kangas on vanhaa tyynyliina kangasta. Ostin kirpparilta. Duunailin tietty nauhoilla ja pitseillä,




Tosi helppo tehdä ja kaavat on itse tehty. Taskut on oltava ehdottamasti lastenkin essuissa, että voi reseptit vaikka sinne tallentaa ;)

Näi meillä täällä Savossa. Mites teillä??

Rakastan kommunikoda teidän kanssanne täällä, joten palataan asiaan vastauksien muodossa.
TAVATAAN TAAS

-Sarkka-

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Talvi ja villasukat!!

Tere!!

Talvi tulee, ei auta. Tänään tultiin mökiltä, joka laitettiin nyt talviteloille. Haikeeta se on aina joka kerta vetää ne rullaverhot ikkunoiden eteen. No, puhdas mökki odottaa meitä siellä 1/2 vuotta ja sitten taas palataan asiaan Onnivaaran kohdalla :)

Olimme tässä syyslomalla tän viikkoo ja käytiin Tallinnassa . Maissa vietettiin ruhtinaalliset 8h, josta 2,5-3h Karnaluksissa. Ihan mieletön paikka. Kävin siellä nyt ensi kertaa ja palaan kyllä. Tavaraa lähti mukaan niin ompeluun liittyvää sekä tietysti pussillinen lankoja ym, siihen liittyvää. Inssi -mieheni oli tosi reipas matkaseuralainen. Hän jaksoi meidän naisten matkassa kiertää muitakin kangaskauppoja :) :).

Olen täällä kutonut jämälangoista sukkia. Olen saanut tuhottua ainakin neljä pientä kerää näihin kahteen sukkapariin.

Nämä ihanat kirjavaiset sukat tein kolmesta eri langasta. Kaikki seiska vekkaa. Kuviolankaa, oranssia ja valkoista. PEPPIKSET  tikuttelin nuorimmaiselleni Tiialle!

Pikku-siskoni pitää violetista ,joten tein hänelle nämä Viola sukat. Sukat on tikuteltu kahdesta eri langasta, kuviollisesta ja valkoisesta.  Mallit on omasta päästä. 

Nyt ollaan valmistautumassa jouluun ja siellä häämöttää jo joulumyyjäiset. Ommeltavaa ja neulomista riittää lahjojenkin suhteen. 

Oikein mukavaa talven odotusta ja tuhannesti kiitoksia kommenteista. Jutustellaan kommenteiden merkeissä joten lähdenpä lukemaan teidän ihania blogejanne!!

-Sarkka-


tiistai 7. lokakuuta 2014

Savottaren kuulumiset :) :)






Hei!

Täällä Savossa on hiljaiseloa vietetty näin bloggauksen suhteen, mutta kädentöitä on tehty siitäkin edestä. 

Ensin jotakin kuulumisia. Olin saikullakin  kaksiviikkoa, iski nimittäin luupiikki kantapäähän sekä sideskudoksen tulehdus jalan sisäsyrjässä. Keppeillä kävelyksi meni. 

Olen nyt jo töissä, mutta ei se vieläkään kunnossa ole. Tiedän, että se on pitkäaikainen vaiva. Apukeinoina yövenytys laite ja kipulääkkeet tulehdukseen. Eilen sain siihen venytystä ja hierontaa. Töissä yritän nyt kuitenkin olla, vaikkakin jalkojahan siellä päiväkodilla tarvitaan. No, en lannistu, tämä on kuitenkin paraneva vaiva.

Mökillä käydään vielä pari kertaa, mutta sitten on talviteloille laitettava, ei auta itkut markkinoilla :(. Paljon on kotonakin tekemistä, sillä meillä alkaa kodinhoitohuoneen ja alakerran wc-remontti, jahka rak.inssi ukkoseni kehtaa sen aloittaa. Mulle kun kuuluu toi suunnittelu puoli ja ukkosella rakentaminen :) :) Siinäpä se mukavasti alku talvi sujuu!!

Sitten itse aiheeseen, kädentyöt!! 
Ompeluhuoneeni on ollut ahkerasti käytössä, sillä olin tässä männä viikonloppuna taas myyjäisissä. Hattuja ja muitakin ompeluksia meni kyl kivasti kaupaksi, vaikka eipä näillä rikastumaan pääse, saanpahan ainakin kangasrahaa:)

Aiemmassa postauksessa olikin puhetta hatuista, joten tässä on teille lupaamani hattukuvat:


Tässä on osa trikookankaista, joista ompelin allaolevia hattuja. Olen syyslomalla menossa Tallinnaan, joten tietenkin käyn samalla reissulla Lahdessa ostamassa lisää trikookankaita :) :)


Tässä valmiit trikoohatut. Kokoja on kolme.


Haluan esitellä teille myös tämän ihanan jakkumallisen villatakin, joka on ylä kuvassa tekstin alussa Ellen neidin päällä, kuten myös trikoopipo leppispeppis. Ellenille minä tämän villatakinkin tein ja hän sai tietenkin myös pipon. :)


Tämä Malli on novitan lehdesta talvi/2013. Olen neulonut tämän seiskaveikasta.



Tässä jakkumalli vielä takaapäin. Tämä on todella kaunis malli ja oli kiva tikutella tätä. 


Oikein mukavaa tulevaa viikonloppua ja syksyistä raikkautta kaikille. Tehkää sydämmellä kädentöitä, niin minäkin teen.

-Sarkka-