Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Palmikkosukat

Hei Kaikille!!

Olen ollut hieman blogitauolla, pakosta koska en ole oikein ehtinyt kiireiltäni tänne teitä moikkaamaan. Lupaan jatkossa olla aktiivisempi. Vilasin teitin blogeja äsken ja kaikkee ihanaa olette saaneet aikaiseksi Wau, täytyy mennä lähemmin kattomaan :)

Itse olen neulonut, ommellut ja laittanut kotia joulua varten. Ommeltua on nyt tullut enemmän, sillä olin tänään taas joulumyyjäisissä. Mukavaa oli taas kerran ja ihmiset alkaa jo käydä tutuiksikin, myyjät sekä asiakkaat. On se hauskaa ja tunne on miellyttävä kun omia tuotteita menee edes vähän kaupaksi.

Niin, mutta tässä teille kuitenkin kutomani villasukat valmiina, sillä taisin yhden kuvan jo aiemmin laittaa kesken eräisestä kutileesta. Tein nämä rakkaalle äidilleni jo syksyllä:

                                         
 Palmikkokuvio on Novitan vuodentakaisesta joululehdestä. Olen tehnyt nämä kolmesta jämä langasta.

Sukista tuli ihan kivan näköiset ja äitini tykkää näistä väreistä.

Tässä vielä Palmikkokuvio lähempää.

Olen neulonut myös hattuja ja pitsi sukkasia, mutta kuvat valitettavasti vielä kamerassa :) Ja osa niistä menee kyl joulupakettiin, joten......hysss, laitetaan kuvaa myöhemmin.

Täällä nyt siis taas ollaan, joten toivottelen kaikille oikein ihanaa joulun odotusta ja valkoista talvea. Nähdäään pian!!

-Sarkka-

14 kommenttia:

  1. Todella nätin malliset sukat.. kaunis tuo palmikkokuvio:)

    VastaaPoista
  2. Kiva palmikkomalli! Mukavaa joulunodotusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat ja ihanan väriset! Leppoisaa joulunodotusta:)

    VastaaPoista
  4. no jo minä ihmettelinkin, että mihin sinä olet uponnut! Katsoin, oletko pudonnut seuraamieni blogien listalta, mutta et ollut. Kauniit värit sukissa. Vaikka päivät on harmaita, pidän harmaasta värinä.

    VastaaPoista
  5. Jännän näköinen palmikkomalli ja sopii kyllä tuohon sukkalankaan kivasti. Mukavaa joulunodotusta =)

    VastaaPoista
  6. Näyttää vähän kaikilla olevan nyt kiireempiäkin tekemisiä kuin kirjoitella blogiin. Taitaa olla se vuoden kiireisin aika meneillään.
    Kauniin väriset sukat, eipä ihme että äiti tykkää. Kiva kuulla että myyjäisissä meni hyvin.
    Meillä ei harmillista kyllä ole täällä myyjäisiä joihin voisi itse mennä myymään. Kirpparilla on joulupuoti, mutta ottavat 30% myynnistä. Ei kehtaa niin korkeita hintoja laittaa, että jäisi itsellekin jotain työpalkkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KiitosSude!! Niinpä, no kohta helpottaa! Meillä myyjäisiä hieman joka nurkalla, mutta valitsen aina maalaismerkkinat, sillä niissä on ihan mahtava tunnelma!! Niin, jos ajattelen om iakin tuotteita niin 30% on tosi paljon!!

      Poista
  7. Kukapa ei noista sukista tykkäisi:) Mukavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista