Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Tarjotin Duunaus!

Nyt olisi Helsingin ja Tallinnan reissu heitetty ja kivaa tietty oli. Hotelli oli siisti ja aamupalat maittavat. Tallinnan vanhakaupunki oli taas kerran näkemisen arvoinen!! Ostoksiakin tuli joitakin tehtyä. Käsitöihin liittyvää ei oikeastaann muuta, kuin vetoketjuja (62-67 senttiä kpl, käsittämättömän halpoja) ja juuttinarua, joka oli 2,50€ kerä. Ostoskeskuksia kierrettiin, eläintarhassa käytiin, joka olikin mahtava. Oltiin reissussa pitkälti lasten ehdoilla. Mökille jo tekisi mieli ja huomenna sinne sitten pääsenkin tyttäreni ja äitini kanssa, miehellä kun alkoi jo tänään työt.

Tässä sitä  sitten siis vietetään viimeistä viikkoa lomalla ja sit taas töihin. Vähänkö ketuttaa lähtee, mutta ei se auta kuin maanantai aamuna vääntäytyä työpaikalle :)

Pari viikkoa sitten tein mökillä puolivalmiiksi tarjotin duunauksen, jonka nyt sitten kotona sipistelin valmiiksi.

Tämä rähjänen tarjotin osui silmään kirpparilla ja taisin maksaa siitä 2 €.Tein hieman hionta hommia ja johan alkoi näyttää hieman paremmalta.


Tässä tarjotin valmiina käyttöön. Tein tämän vanhimmalle tytärelle, jolta sainkin kommentin, että olet ihan huippu, äiti.
Näitä on vaan niin kiva näpräillä. 

Vielä olisi muutama duunaus mökillä tekemättä, joten sinne siis :)

Mukavaa viikkoa kaikille ihanille blogaajille!!
Nähdään taas :)

Terkuin -Sarkka-  <3

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Maalaus urakka mökillä valmis!!




Tässä vähän kesäistä kuvaa vielä, vaikka koleaa täällä Itä-Suomessa onkin.

No mutta kuitenkin itse asiaan. 
Huh, huh nyt se on sitten valmis. 2vko:a meni hioessa ja maalatessa. Hirsi sai kolme maalauskertaa päälleen, ennen kuin lopulta peittyi kunnolla! Kaikki kuvat on ennen ja jälkeen otettuja :) Mökkimme on siis n. 20vuotta vanha ja me tulimme omistajiksi n. 5vuotta sitten. Olemme väkertäneet tehdä jos jonkin moista remonttia niin ulkoa kuin sisältäkin. Tässä siis viimeisimmät.

Makuusoppi:


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

KALASAALIS :)

Nyt tulee minulta kyllä erinlainen postaus ikinä. Ja sellainen mistä, ette vielä tiedäkkään. Joten julkaisen sen nyt.  Tykkään kalastella mato-ongella ja virvelillä ahvenia!!  Voisin istua järvellä vaikka kuinka pitkään näin kesäaikaan ja etenkin illalla, kun mistään ei kuulu mitään. Se on vaan niin rentouttavaa. Mahtava on myös tunne, kun kala nykäsee, ei sitä jokakerta tapahdu, mutta joskus kuitenkin. 

Noh, jokatapauksessa, meillä katkesi tänäkesänä airo ja mela. Eihän sitä mihinkään veneellä pääse, jos noi tykötarpeet puuttuu. Ei kun airojen ostoon, noh mihis mela jäi ?. Senpä  mieheni teki itse. 

Tässä näin:
 Mieheni on myöskädentaitoinen immeinen ja mahdottoman hyvä piirtäjä ja taulujen maalaaja. Maalaaminen ja muu puuhastelu on vaan jäänyt taka-alalle kaiken kiireen keskellä. Vaativa työ vie niin paljon aikaa, ettei inspiraatiota ole syttynyt. Toivotaan, että se vielä joskus syttyy ja palaa!! 
Tämä on minusta hieno ja yksilöllinen.Hän on sen omin käsin tehnyt ja hionut sekä lakannut. Ja kun me ollaan tyttären pojalle Mamma ja Pappa, mikäs sen sopivanpaa kuin muumipappa. Mutta ihmettelin, että missäs mamma heheh.

Ja sitten kala saalista. Meillä oli käymässä täällä mökillä ystävä pariskunta yökylässä. Ystäväni mies on kova verkkokalastaja ja muutenkin kalastaa tosi paljon. Itse emme ole verkkoja milloinkaan laskeneet järveen. Mutta meidän vajassa sellaisia kyllä oli entisten omistajien jäliltä. Illalla veivät verkot järveen ja aamulla aikaseen hakivat poijes. Ja saalis oli valtava.
Tämä yksi ahve painoi 600g  ja näitäkin isoja möhkäleitä oli jonkun verran. Nämä isommat menee fileeksi ja teen sit kalakeittoa myöhemmin. Sain nimittäin hyvän ohjeen kalakeiton tekoon itse pääkokilta(ystäväni mies). Miten saadaan parhaat maut esille ahvenesta ja ylipäätään kalasta.

Pienemmät sitten savustetaan. Meillä on täällä vain jääkaapin pakastin lokero, joten ei ihan joka päivä kannata verkkoja laskee. Ja voitte kuvitella mikä työ on perkkauksessa. Onneksi sen tekee mieheni.

Laitettin vielä riviin, jotta jotain kesämuistoja ja ehkä kehumisenkin aiheita  :)  Onko joukossamme kalanaisia muitakin??

Maalaus remppa mökillä lähenee loppuaan, joten saatan ensi kerralla laittaa sitten jo mökki remppakuvia!! Kyllä täällä alkaa näyttää tosi tosi valosalta!!

Rentouttavaa alkavaa viikkoa kaikille ihanille lukijoille ja kiitos ihanista kommenteista. Ja lämpimästi tervetuloa uudet lukijat, kiitos luotamuksesta 
blogiani kohtaan. Olette ihania  

-Sarkkanne-

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kotona

Heipat kaikille!!

 Välillä tultiin käymään kotosalla. 
Nukuttuamme yön, mieheni lähti ajamaan nurmikkoa, joka venyikin 4h:ksi maratooniksi. Eihän siinä, hyvää kuntoiluahan se on. Tekikin huolelleista työtä, Minä kitkin rikkaruohot pois.
 Tänään pesin myös ainakin neljä koneellista pyykkiä ja silittelin tyynyliinoja ja liinoja! Mökillä en viitsi isoja pyykkejä alkaa pesemään. 
Vieraitakin piipahti, joten kahvit juotiin pullan kera!! 
Syy siihen miksi ollaan kotona on se , että minulla on huomenna sokerirasituskoe . Yök, pitää juoda sitä litkua.... Noh, ei minulla mitkään korkeat arvot olleet, mutta työterveys haluaa tutkia sen kuitenkin.
Katsotaan mitä se sitten näyttää! Taidan käydä vähän shoppilee samalla...kirpparilla :) Jospa vaikka löytöjä löytäisin.


Tälläiset kirjat odottivat minua postissa! Taaempi on ompele kaikkea kivaa lapsille!  Käytiin Tyttären pojan kans kerää kukkakimppu ja laitettiin vanhaan Arabian kannuun , joka on mieletön kirppari löytö vuoden takaa. Maksoi 5 €. Nappasin sen saman tien kainalooni.

Tässä kuvaa hieman takaterassilta!! Vähän näkyy meidän vanhaa navettaakin. Toimintaa siinä on ollut 40-60- luvun aikaan. 
Ja sitten vielä:
Tulipunainen köynnösruusuni, tosin ruusut vielä puuttuu heheh, mutta siitä se kasvaa ajallaan. Istutin ruusun tämän kesän alussa ja hyvin on lähtenyt kasvamaan. Olen aina ajatellut laittavani köynnösruusun ja siinä se nyt on!!

Mukavaa tätä viikoa ja huomenna tää lähtis taas Onnivaaran möksälle!!

-Sarkka-

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Aurinkoa ja Villasukkia ♥

Heissulivei vaan kaikille täältä Onnivaaran mökiltä!! 
Ensimmäinen lomaviikko on tullut vietettyä täällä mökillä aika tiiviisti maalaillen ja muuta pientä puuhastellen!! Aurinkoa on piisannut tarpeeksi, hipiä alkaa näyttää hieman ruskettuneelta!! Että ulkosalla ollaan liikuttu  :) 
Tänään, kun tultiin tuolta kylältä, halusin poimia ehdottomasti tiettyjä kukkia tienvarresta ja sattumoisin sen varrella oli myös n. 10 härkää sähköaitauksessa (onneksi siis aitauksen sisäpuolella). He olivat sitä mieltä, mölinästä päätellen, että kiva kun tulit käymään. Sieltä ne kaikki kymmene juoksi...siis joo, juoksi mua tervehtimään. Ja minähän tyttö tervehdin takaisin. En nyt kuitenkaan rapsutella alkanut heheh!!   

Keväällä laitettiin täällä möksälläkin kukkapenkkejä uusiksi, joten pionitkin sai vaihtaa paikkaa. Nämä kaunokaiset olivat olleet samassa penkissä n. 15-20vuotta. Arvellutti vähän siirtää niitä, mutta hyvinhän tässä kuitenkin kävi!! Meillä siis isäntä siirtää ja raataa ja emäntä suunnittelee!! No, teenhän minäkin jotain....

Tänä vuonna uusinta istutetut pionit näyttävät tältä:


 Minulla on myös oransseja liljoja samassa penkissä, mutta ne näyttävät vielä aika köykäseltä :) 

Yhdet villasukatkin olen saanut valmiiksi. Kokeilin vähän erinlaista mallia kohokuvioilla. Ihan mukavathan noista tuli. Laitoin vähän väriäkin mukaan. Nämä saa siskoni poika.

 



Malli on oma, jota sovellin Sukkia Sukkia kirjasta (vai mikä se nyt oli??  hehehh) Lankana käytin seiskaveikkaa!! Poika oli mielissään ja sopivat oli. Tein hieman pitempivartiset kumppareita varten.


Tässä sukat sitten vähän lähempää kuvattuna vanhan pyörän tarakalla!! Aurinkoa ja sukkia hihihi, kun ei vaan malta olla näitäkään tekemättä. Mulla on nytkin kolme neuletyötä kesken odottamassa valmistumista. Niitä odotellessa ihanaa ja lämmintä viikonloppua kaikille 


                            Kesäisin terkuin:
                                 -Sarkka-

torstai 27. kesäkuuta 2013

Sydämmellisiä ajatuksia

No huh huh, kun on ollut hellettä. Ei pitäis tietysti valittaa, mutta tänään alkoi sataa ja ukostaa, se oli erittäin tervetullutta  :). Paljon on yritetty pihaa laittaa ja touhuta pihalla muutenkin täällä kotosalla, sillä starttaamme Onnivaaran mökille lähes koko loman ajaksi! 
Huomenna olisi viimenen työpäivä ja sitten koittais 5:den viikon autuus!! Odotan paljon lukuhetkiä, aurinkoa, uimista ym. mukavaa duunattavaa.. Tarkoitus on tehdä jotain hyödyllistäkin, niinkuin joka vuosi tehdään. Tänä kesänä maalataan sisähirret valkoisiksi. (Viimevuonna uusittiin keittiö ja maalattiin aitan sisäpanelit valkoiseksi). Kaikenlaisia suunnitelmia olis tiedossa. Olen esim. tehnyt sisustus ajatustyötä aitan suhteen. Jaahas,  kuulostaa paljolta  tekemiseltä, mutta ei se oikeesti ole kun siitä tykkää. 

Kutileitakin valmistuu vinhaa vauhtia vaikka hellettä riittää. Kunhan saan valmiiksi joitain niin laitan kuvaa tulemaan!!

Tervetuloa uudet lukijat. Viihtykää.
Sydämmiä teille kaikille ihanille lukijoille 
Tavataan taas!!

-Sarkka-

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Uimamajan/huvimajan sisustus

Juhannusta odotellen ajattelin laittaa tänne kuvia meidän  mökiltä Uimamajan/Huvimajan sisustuksesta. Nämä maalihommat ja sisustus on tehty viime kesänä. Maalari apuna meillä oli siskonpoika (7v). Maalasimme koko helahoidon uusiksi niin sisältä kuin ulkoakin. Käsistään näppärä isäntä teki majaan istuimet sivulle mittojen mukaan ja päätyseinälle pienen makuupaikan. 
 Huvimajamme on aivan rannan tuntumassa ja ilta aurinko paistaa  ihanasti! Sisustuksen olen tehnyt kirpparilöydöistä ja tekstiilit olen ommellut itse vanhoista kankaista. Tämä on merihenkinen vaikka järvenrannalla ollaankin :)

Tässä kuvasin hieman pihanpuolelta, järvi on siis toisella puolella. Siitä en valitettavasti saanut hyvää kuvaa.
Tässä kuvassa näkyy hieman järvikin.
Katto on täysin isännän idea, minusta siitä tuli tosi kaunis.

Huvi/Uimamaja oli meillä monta vuotta täysin uimakamoja täynnä, siitä nimitys Uimamaja heheh. Tälläisenaan se on paljon kauniimpi ja ihana rauhoittumis paikka. Monesti kesäiltaisin painelen tänne neulomaan ja omiin ajatuksiini!! Syksyisin laittelen paljon tänne kynttiloitä ja tunnelma on taattu!!

Arvaatte varmaan missä aiomme viettää Juhannusta 2013!

Oikein Ihanaa Jussia kaikille. Olkaa varovaisia vesillä!
 -Sarkka-